Rakkaat asiakkaat ja yhteistyökumppanit.

On aika sanoa heippa. Tivoli Seiterän lähes 60-vuotinen kiertuetoiminta saa nyt päätöksensä.

Yleinen epävarmuus on hankaloittanut merkittävästi tivolitoimintaa viime vuosina. Henkilökunnan saatavuus, kohonneet paikkavuokrat, inflaation vaikutukset muun muassa kuljetuskustannuksiin sekä jatkuvasti kasvava viranomais- ja lupabyrokratia sinetöivät päätöksen, että kilometrit ovat nyt kohdallamme täynnä.

Henkilökunnan saatavuuteen ovat vaikuttaneet osaltaan myös Ukrainan ja Venäjän sota. Olemme kaikki nämä vuodet työllistäneet monia eri kansallisuuksia kiertävään kausityöhön, johon on sen raskauden vuoksi haastavaa löytää tekijöitä. Rekrytoinnin riskit ja vaativuus ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina yleisen epävakauden vuoksi.

Tivolitoiminta on ollut perheellemme elämäntyö ja mielekäs bisnes, mutta työ on vaativaa ja pitää sisällään paljon muutakin kuin kiertuekuukaudet. Nyt on meidän aika ottaa rennommin – vaikka paikalleen ei meidän luonteellamme osatakaan jäädä.

Lähetämme lämpimät kiitokset kaikille ihanille asiakkaillemme, jopa usean sukupolven ajalta. Suuri kiitos kuuluu upealle henkilökunnallemme, ja monien pitkäaikaisten paikkakuntien yhteistyötahoillemme. Jäämme kaipaamaan monia yhteisiä hetkiä ja varmasti eri paikkakunnille jää nyt aukko, kun kiertue ei käynnistykään. Me vaalimme sydämissämme kaikkia ihania muistoja kanssanne.

Toivomme menestystä Suomessa tivolitoimintaa jatkaville. Kyseessä on ainutlaatuinen perinne, kuten aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon pääseminen osoittaa. Toivomme että jatkossakin hupi vielä menee sinne, missä ihmiset ovat. Ilon merkitys vain kasvaa näinä aikoina.

Tuomo ja Mari Seiterä

Lisätietoja:

Tuomo Seiterä, 0400 415 422, mail@tivoliseitera.fi
Mari Seiterä, 0500 415 422, mail@tivoliseitera.fi

 

Scroll to Top