“Olin lapsena ja nuorena tosi yksinäinen. Teini-iässä terveellisyyteen syventyminen, urheilu ja ruokien ravintoarvoihin perehtyminen toivat kivaa sisältöä elämään – mutta lopulta ne veivätkin kaiken. Sairastuin vakavaan syömishäiriöön 15-vuotiaana. Olin useita kertoja sairaalahoidossa. 18-vuotiaana päättyi elämäni ensimmäinen seurustelusuhde, ja eron syvissä vesissä myös masennuin vaikeasti. Olin toivoton ja itsetuhoinen, halusin joka päivä vain kuolla. Ajattelin, ettei mikään voisi enää tuoda elämään iloa.
Olin vaikean masennuksen ja syömishäiriön vuoksi useita kuukausia sairaalassa. Ensimmäisiä toivon pilkahduksia koin huonekaverini seurassa, hän oli ihana minua kohtaan ja meillä oli hyviä keskusteluja. Tuntui oudolta, että minulla oli ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen uusi ystävä! Sairaalassa oli piano, jota aloin varovasti soittaa. Kirjoitin runoja ja lyriikoita. Aloin hiljalleen toipua.
Olen nyt 22-vuotias ja opiskelen sairaanhoitajaksi. Haluan auttaa muita. Uskon, että pystyn omien kokemusteni kautta olemaan paremmin avuksi, sillä on asioita, joita ei voi pelkän teorian perusteella ymmärtää. Mielen sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin: niihin tulee etsiä oikea diagnoosi ja niitä voidaan hoitaa kuten mitä tahansa muutakin. Mielenterveyteen tulee hakea apua kuten vaikka syöpään.
Syömishäiriöiden hoito tulisi saada pois painokeskeisyydestä, sillä suurin osa niistä ei näy päällepäin. BMI on täysin väärä mittari! Minut lähetettiin kerran pois sairaalasta, kun lääkäri huomasi punnituksessa, että BMI ei olekaan alle 13 – vaikka minulla oli vakavat oireet maksassa ja sydämessä. Toivon myös, että terveydenhoitoalan koulutuksissa painotettaisiin enemmän psykiatriaa, esimerkiksi sairaanhoitajakoulutuksen 210 opintopisteessä sen teoriaosuus on vain yksi pakollinen piste.
Haluan muistuttaa, että vaikka olo olisi kuinka toivoton ja tuntuisi, että on itse pilannut kaiken, niin kaikki tilanteet on pelastettavissa. Apua ja toivoa on aina mahdollista löytää. Yksittäisistä asioita voi löytää iloa. Ahdistus on sairauden oire, ei loputon olotila, ja pitkästäkin syömishäiriöstä ja vakavasta masennuksesta voi parantua! Minulle iloa tuovat nyt perhe, ystävät, opiskelu ja merkityksellinen työ. Ja ne pienet asiat: rauhassa juotu aamukahvi, rakas kissa ja aurinkoisena kesäpäivänä nautittu jäätelö.
Kirjoitin nämä laulun sanat sairaalassa ollessani. Kunpa joku olisi sanonut ne minulle silloin – sanon ne sinulle keskellä pimeää oleva nyt:
‘Vaikka on synkkää nyt,
Et ole vielä luovuttanut.
Kaikkes olet antanut,
se pitkälle on kantanut.
Aurinko nousee aina uudelleen,
Mä saan sut vielä hyvälle tuulelle.
Tiedän sun mua aina kuunnelleen,
saan mä aina hymyn sun huulilles.
Luota mun sanaan, uskon suhun.’ “
Haluatko antaa panoksen mieleterveystyöhön – jotta kukaan ei jäisi yksin, ja voisi löytää valon ja ilon takaisin elämään?
